Hei sinä siellä ruudun sillä puolen! Tervetuloa kummastelemaan Rinnakkaisohjelmaa, blogia ajatteluun sortuvaisen ulkoilmaihmisen retkistä ja hetkistä. Hyvistä ja huonoista – mikä muuten koskee myös ajatuksia.
Rinnakkaisohjelma-blogi näki vähenevän päivänvalon jo vuoden 2013 loppusyksystä Bloggerin alustalla, ja sen sisältö on painottunut enimmäkseen dokumentaariseen kerrontaan retkeilyteeman ympärillä sekä puolitärähtäneisiin valokuviin. Kirjoittaja haaveilee kuitenkin myös ihan oikean mielikuvituksen – tarinoiden ja fiktion – vaalimisesta osana ulosantiaan, joten lukija saattaa joutua altistumaan myös erilaisille kokeileville kolumneille, pakinoille ja jopa novelleille. Jos hyvin käy, löytävät myös valokuvat tiensä tähän blogiin. Näppäimistön hakkaamisen edelle kiilaa kuitenkin tuiki tavallinen arki paitsi jatkuvine muutoksineen, myös turvallisine suojasatamineen internetin ulkopuolella. Näiden kahden asian vuorovaikutuksesta syntyy sitten kerrottavaa, mikäli niikseen tulee.
Uudella alustalla blogin käytettävyys ja toiminnan logiikka hakevat varmasti uomaansa jonkin aikaa, hienovirittämisen ollessa lähinnä iltapuhde hetkiin, joissa astiat on tiskattu ja hiillos hiipuu tuvan uunissa. Tätä kirjoitettaessa blogi on vielä täysi raakile.
Toivottavasti ei ole kauan!